Uunijäätelö
- sokerikakkupohja
- ½ l vaniljajäätelö
- 3 munanvalkuaista
- noin 2 rkl sokeria
- mansikoita, mustikoita tai muita marjoja ja hedelmiä
- Tee tai osta valmis sokerikakkupohja, jonka leikkaat jäätelöpaketin muotoiseksi.
- Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Vatkaa marenki munanvalkuaisesta. Lisää sokeria vähän kerralla joukkoon.
- Laita sokerikakkupohja vadille, joka kestää lämpöä.
- Aseta vaniljajäätelö kakun päälle vuokaan. Peitä marjoilla tai hedelmillä. Pursota marenkimassa kakun päälle niin, että näkyvät sivut peittyvät kauttaaltaan.
- Paista uunijäätelöä uunissa noin 4-5 minuuttia, tai kunnes marenkikuorrutus on saanut hieman väriä.
- Tarjoile viipymättä esimerkiksi tuoreiden marjojen kera.
Lisännyt: jsl 2008-01-22
