Ruokaohjeet > Kalaruoat Jouluruoka

Graavilohi

  • annokset: 25
  • aika: 20 min
  • katseluita 45924

ainekset

  • 1 kg lohi
  • 2 rkl suolaa
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl valkopippuria
  • 1 rkl tilliä

ohje

  1. Leikkaa lohi kahtia. Jätä nahka paikalleen. Poista selkäranka. Nypi pois tarkasti kaikki pienimmätkin ruodot.
  2. Älä suomusta tai huuhtele kalaa.
  3. Sekoita suola ja sokeri keskenään ja hiero sitä tarkasti kalaan joka puolelta.
  4. Laita matalan vuoan pohjalle paksu kerros tilliä. Aseta toinen lohen puolisko vuokaan nahkapuoli alaspäin tillikerroksen päälle.
  5. Ripottele päälle valkopippuria ja runsaasti tilliä.
  6. Aseta toinen lohenpuolisko edellisen päälle niin, että kalan paksu puoli jää ohuen puolen päälle, lihaosien koskettaessa toisiaan.
  7. Peitä lohi tillillä.
  8. Laita kevyt paino kalan päälle, esimerkiksi lautasta apuna käyttäen.
  9. Anna graavi lohen seistä noin 24 tuntia 8-12°C asteen lämpötilassa.
  10. Lohi säilyy tämän jälkeen viikon verran kylmässä paikassa.
pinterest tulosta resepti
arvioi resepti:
1 2 3 4 5

3 7 1 5

kommentteja: 5

Mitä tykkäsit reseptistä? Tekisitkö itse jotain toisin?

MATRUSKA
21.12.2009

Olen aikanaan saanut kokeneelta torniolaiselta kalamieheltä ohjeeksi graavata "jokilohi" tähän tapaan: verestä kala heti sen saatuasi! Perkaa pää, evät ja selkäruoto talteen keiton tarpeiksi.
Pienimpien ruotojen kanssa ei tarvitse hienostella koska nehän voit nyppiä vaikka puukolla pois sitten syödessäsi! Jos on välttämätöntä voit säilyttää fileet ns. "kalakellarin pimeässä viileydessä" tai viileäkaapissa jopa huomiseen. Graavaa silloin kuitenkin mahdollisimman pian.

Ohjeeksi hän neuvoi suhteiksi: 10:10:10:10. Noin ,niinkuin ohjeellisesti:
siis näin: 10 osaa fileiden painosta karkeaa merisuolaa,(ei jodioitua) 10 osaa suolan painosta sokeria, 10 osaa sokerin painosta tuoretta tilliä. (myös kuivattu käy). Ja 10 osaa tillin painosta pippurimurskesekoitusta. (tämä määrä on siis aika pieni)!!

Hiero suola, sokeri ja mausteet tasaisesti fileisiin. Kääri tiukasti märkään voipaperiin lihapuolet vastakkain. Siirrä viileään graavautumaan.

Jo 12-14 tunnin kulutta herkku onkin sitten valmista nautittavaksi keitettyjen perunoiden,(uudet lapin puikulat ovat tässä parhaita! ) voikastikkeen, raakojen sipulirenkaiden ja tumman voileivän, tai lapin rieskalitukan kera.

Tätä kalaa voi nautiskella myös "hieman loimutettuna". Ja myös säilyy nautittavana muutaman päivän vaikka kesän lämpimillä! Ps. Näin olen graavannut myös kukkolankosken lipposiikaa. Enkä ole siinäkään pahoin pettynyt. Käytän vain hieman vähemmän aikaa ja mausteita. :-)nam nam!! Tämä ohje ei sovellu jäädytetylle lohikalalle. Sillä sehän ei sitten olekaan oikeasti graavikalaa?

Vonmixa
04.12.2009

Minä maustan vähän runsaammin. Käytän sitruunapippuria ja sipulia.

jäyhäjököttäjä
08.04.2009

IHANAA!!!

Slurps! ;)
15.12.2008

Noin minäkin olen loheni graavannut jo 30 vuotta, paitsi vain että suolan tilalla käytän karkeaa merisuolaa. Ja graavaan leivinpaperin sisällä. Kiloa kohti tuo enempi määrä (eli 2rkl merisuolaa, 1rkl sokeria, 1tl rouhittua valkopippuria) ja runsaasti tilliä! Käännetään (jääkaapissa painon alla) 12 tunnin välein. Herkkua on! Joskus olen kokeillut lisätä myös sitruunaa/konjakkia tms, mutta tämä "vakio" on ollut ehdoton suosikki meillä, sitä menee joulupöydässä yhtä paljon kuin kinkkua!

NAm
14.08.2008

hyvvää on ,mutta kannattaa laittaa vähän enemmän suolaa ja mieluiten kokkareista merisuolaa.. =)