Pekoni-sipulipiirakka

  • valmistelu
    13 min
  • kypsentäminen
    47 min
  • kaiken kaikkiaan
    1 tuntia, 0 min

ainekset

  • 100 g voita
  • dl vehnäjauhoja
  • 3 kpl kananmuna
  • 170 g pekonia
  • 3 kpl sipulia
  • 1 dl juustoraastetta
  • 1 dl raejuustoa
  • 2 dl kermaa
  • ¼ tl mustapippuria
  • ½ tl yrttisuolaa
  • 1 rkl yrttejä
- 6 annosta +

valmistusohje

  1. Sekoita pohjan aineet keskenään ja anna levätä n. 15 min.
  2. Valmista sillä välin täyte. Paloittele pekoni ja sipuli ja paista ne pannulla ja jäähdytä. Lisää joukkoon munakerma ja mausteet. Lisää yrttejä makusi mukaan.
  3. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan. Kaada täyte päälle. Ripottele pinnalle juustot.
  4. Paista uunissa 175°C astetta n. 45 min.

Kommentit

E
02.04.2009

Tämä on kutakuinkin sellainen sipulipiirakka johon kauan sitten miellyin, mutta olen ohjeen hukannut. Tämän ohjeen avulla on tarkoitukseni nyt sunnuntaiksi tehdä. Sen muistan omastani, että sipulit haudutettiin kuullotuksen jälkeen tilkassa lihalientä ja mausteena aavistus sitruunamehua. Sitruunamehun voi hyvinkin korvata muilla herkullisilla yrttimauilla ja tuoksuilla. Taikinpohjalle itse sitten levitin pekonisuikaleet ja haudutetut sipulit ja päälle kermamunasekoitus ja lopuksi juustoraaste.

m
28.05.2009

Vaikuttaa herkulliselta ja aijon varmasti okeilla. Mietin tässä vaan, että millä tasolla piirakka pitää paistaa? Keski-vai alatasolla?

J
28.05.2009

Keskitasolla.

Miten arvioisit reseptin?
4 1 1 5