Perunafondant

perunafondant

Yksi maistuvimmista perunaruoista joita olen ikinä maistanut. Ohje helppo valmistaa! Sopii mainiosti esim. naudansisäfilepihvin kanssa.

  • valmistelu
    10 min
  • kypsentäminen
    15 min
  • kaiken kaikkiaan
    25 min

ainekset

  • 4 kpl perunaa
  • 4 dl lihalientä
  • 2 kpl rosmariinin oksaa
  • 1 tl timjamia
  • 1 tl merisuolaa
  • ¼ tl mustapippuria
  • 3 rkl voita
  • 2 rkl oliiviöljyä
- 4 annosta +

valmistusohje

  1. Lämmitä uuni 200°C. Kiehauta lihaliemi.
  2. Kuori perunat ja leikkaa ne pitkittäin kahtia.
  3. Lämmitä oliiviöljy ja nokare voita paistinpannussa. Lisää puristettu valkosipulin kynsi ja timjami öljyyn.
  4. Paista perunat kauniin ruskeiksi molemmin puolin öljyssä.
  5. Mausta suolalla ja pipuprilla.
  6. Laita perunat uunivuokaan. Kaada perunoiden pohjalle lihalientä sen verran, että liemi nousee noin puoliväliin perunoita.
  7. Laita perunoiden päälle pari oksaa rosmariiniä.
  8. Paista uunissa noin 15 min. Älä keitä ihan löysäksi. Pikkasen saa olla tukevuutta, mutta kuitenkin kypsiä pitää olla.
  9. Paistinrasvoista ja lopusta lihaliemestä on myös hyvä keittää kastike. Varsinkin jos tarjoat jotain lihaa perunan kanssa.
reseptin ravintosisältö
kaloreita 864.0 kcal 216.0 kcal
rasvaa 55.3 g 13.83 g
hiilihydraatteja 68.5 g 17.13 g
proteiini 22.3 g 5.58 g
koko ruoka annos

Kommentit

J
20.11.2012

Ehkä paras perunaruoka ikinä.

Tosta saa tosiaan hyvän soosin myös kun käyttää paistinliemet hyödykseen.

Miten arvioisit reseptin?
4 4 1 5